Algeria yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa

Sija                   Yhteensä
33. 6 2 3 11

Algeria on osallistunut kaikkiin yleisurheilun ulkoratojen täyden ohjelman maailmanmestaruuskilpailuihin, jollaiset järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1983. Se on saanut MM-kilpailuissa yhteensä 11 mitalia, joista kuusi on kultaisia. Sen kaikki MM-mitalit on saavutettu 800–3 000 metrin mittaisilta juoksumatkoilta.

Algerian menestynein MM-kisaurheilija on Noureddine Morceli, joka voitti 1 500 metrin juoksussa kultaa vuosina 1991, 1993 ja 1995. Hassiba Boulmerka saavutti samoina vuosina naisten 1 500 metrillä kultaa, pronssia ja kultaa. Djabir Saïd-Guerni saavutti 800 metrin juoksussa pronssia Sevillassa 1999 ja kultaa Pariisissa 2003. Azzedine Brahmi saavutti pronssia 3 000 metrin estejuoksussa vuonna 1991, Taoufik Makhloufi hopeaa 1 500 metrin juoksussa Dohassa 2019 ja Djamel Sedjati hopeaa 800 metrin juoksussa Eugenessa 2022. Pistesijoille ovat yltäneet Yasmina Azzizi viidenneksi seitsenottelussa Tokiossa 1991 [1], Morceli neljänneksi 1 500 metrillä[2] ja Azzedine Sakhri kahdeksanneksi maratonilla Ateenassa 1997 [3], Saïd-Guerni viidenneksi 800 metrillä, Ali Saïdi-Sief viidenneksi 1 500 metrillä, Raya Bahouli seitsemänneksi kolmiloikassa ja Tarek Boukensa kahdeksanneksi 1 500 metrillä Helsingissä 2005 [4], Boukensa viidenneksi ja Antar Zerguelaine kuudenneksi 1 500 metrillä Osakassa 2007,[5] Rahouli kahdeksanneksi kolmiloikassa Daegussa 2011, Taoufik Makhloufi neljänneksi 1 500 metrillä ja Larbi Bouraada viidenneksi kymmenottelussa Pekingissä 2015, Abdelmalik Lahoulou kahdeksanneksi 400 metrin aitajuoksussa Dohassa 2019, Slimane Moula viidenneksi 800 metrin juoksussa Eugenessa 2022 sekä Slimane Moula viidenneksi 800 metrin juoksussa ja Yasser Triki viidenneksi kolmiloikassa Budapestissä 2023.

Algerian MM-mitalit kisoittain

Kisavuosi ja -paikka Miehet Naiset Yhteensä
Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Sijoitus
mitalitilastossa
1983 Helsinki 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
1987 Rooma 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
1991 Tokio 1 0 1 1 0 0 2 0 1 3 7.
1993 Stuttgart 1 0 0 0 0 1 1 0 1 2 14.
1995 Göteborg 1 0 0 1 0 0 2 0 0 2 10.
1997 Ateena 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
1999 Sevilla 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 34.
2001 Edmonton 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2003 Pariisi 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 14.
2005 Helsinki 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2007 Osaka 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2009 Berliini 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2011 Daegu 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2013 Moskova 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2015 Peking 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2017 Lontoo 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2019 Doha 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 27.
2022 Eugene 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 33.
2023 Budapest 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
Yhteensä 4 2 2 2 0 1 6 2 3 11 33.

Algerian MM-mitalit lajeittain

Miehet

Laji Kulta Hopea Pronssi Yhteensä
1 500 metrin juoksu 3 1 0 4
800 metrin juoksu 1 1 1 3
3 000 metrin estejuoksu 0 0 1 1

Naiset

Laji Kulta Hopea Pronssi Yhteensä
1 500 metrin juoksu 2 0 1 3

Algerian MM-mitaliurheilijat

Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Vuodet
Noureddine Morceli 3 0 0 3 1991–1995
Hassiba Boulmerka 2 0 1 3 1991–1995
Djabir Saïd-Guerni 1 0 1 2 1999–2003
Taoufik Makhloufi 0 1 0 1 2019
Djamel Sedjati 0 1 0 1 2022
Azzedine Brahmi 0 0 1 1 1991

Lähteet

  • Butler, Mark (toim.): IAAF Statistics Handbook: Helsinki 2005, s. 78, 87, 197, 355. IAAF, 2005.
  • Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 2006, s. 72–77. Minerva Kustannus Oy, 2006.
  • Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 2008, s. 301–305. Minerva Kustannus Oy, 2008. ISBN 978-952-492-156-5.
  • Algeria Berliinin MM-kilpailuissa 2009 IAAF. Arkistoitu 13.1.2010. Viitattu 26.8.2009. (englanniksi)
  • Algeria Daegun MM-kilpailuissa 2011 World Athletics. Viitattu 15.9.2023. (englanniksi)
  • Algeria Moskovan MM-kilpailuissa 2013 World Athletics. Viitattu 14.8.2022. (englanniksi)
  • Algeria Pekingin MM-kilpailuissa 2015 World Athletics. Viitattu 14.8.2022. (englanniksi)
  • Algeria Lontoon MM-kilpailuissa 2017 World Athletics. Viitattu 14.8.2022. (englanniksi)
  • Algeria Dohan MM-kilpailuissa 2019 World Athletics. Viitattu 14.8.2022. (englanniksi)
  • Algeria Eugenen MM-kilpailuissa 2022 World Athletics. Viitattu 14.8.2022. (englanniksi)
  • Algeria Budapestin MM-kilpailuissa 2023 www.worldathletics.org. Viitattu 15.9.2023. (englanniksi)

Viitteet

  1. Butler, s. 197
  2. Butler, s. 78
  3. Butler, s. 87
  4. Siukonen 2006, s. 72–77
  5. Siukonen 2008, s. 301–305