F 7 Såtenäs

F 7 Såtenäs
Virallinen nimi Skaraborgs flygflottilj
Sijainti Lidköping
Perustettu 1940
Lopetettu -
Lennostonjohtaja -
Lentokoneiden päätyypit JAS 39
Muut päätyypit -
Muuta -
Infobox OK

F 7 Såtenäs eli Skaraborgs flygflottilj on Ruotsin ilmavoimien toinen laivue. Sen tukikohta on Såtenäsin kartanossa Tunissa ja se on Lidköpingin kunnan suurin työnantaja.

Skaraborgin laivue perustettiin vuonna 1940.[1] Såtenäs tuli valituksi, koska sen lähistöllä voitiin suorittaa pommituskokeita.

Historia

Vuoden 1930 puolustuskomission vuonna 1935 luovuttaman puolustusselonteon pohjalta valmisteltu vuoden 1936 puolustuspäätös määritti neljän olemassa olleen lento-osaston laajentamisen seitsemäksi lennostoksi.

Puolustuspäätös osoittautui nopeasti maailmapoliittisen tilanteen muuttuessa riittämättömäksi ja jo 8. kesäkuuta 1938 valtiopäivät päätti 20 miljoonan lisärahoituksesta puolustusmenoihin. Samassa yhteydessä tehtiin päätös lennoston perustamisesta Såtenäsiin. Valtio päätti lunastaa Såtenäsin kartanon alueen 685 000 kruunulla ja jo 22. syyskuuta allekirjoitettiin kauppakirjat.

Kalusto

Sen ensimmäiset lentokoneet olivat italialaisia B 16 Caproni-koneita, joiden käytössä oli talvisin vaikeuksia. Vuonna 1956 laivue siirtyi suihkukauteen A 32A Lansen -kalustolla.

Maaliskuussa 1965 laivue sai TP 84 Hercules -kuljetuskoneen, toisen vuonna 1969 ja kolmannen vuonna 1975. Viisi konetta hankittiin vuosina 1981–82.

Vuonna 1973 tuli F 7-laivueesa ensimmäinen Viggen-kaluston käyttäjä (AJ-versio). Vuonna 1993 yksikkö sai JAS 39 Gripenit.

Kalusto kautta aikojen:

  • Rynnäkkökoneet: A 21A, A 21R, Saab 29 Tunnan, A 32, AJ 37, JAS 39
  • Pommikoneet: B 3, B 5, B 16, Saab 17, Saab 18,
  • Hävittäjät: Saab 21R, AJ 37, JAS 39 Gripen
  • Tiedustelukoneet: JAS 39
  • Kuljetuskoneet: Tp 9, Tp 55, Tp 79, Tp 83, TP 84, TP 101
  • Muut koneet: G 101, Se 102, Se 103, Se 104, Sk 11, Sk 12, Sk 16, Sk 50, SK 60, Hkp 2

Tukikohta nyt

Såtenäs toteuttaa koko Ruotsin ilmavoimien Gripen-koulutuksen. Se kouluttaa myös tšekkiläiset ja unkarilaiset Gripen-lentäjät. Tukikohdassa ei 2000-luvulla koulutettu eikä palvellut lainkaan varusmiehiä.

Päälliköt

  • Folke Ramström (1940-45)
  • Ingvar Berg (1945-50)
  • Stig Norén (1950-57)
  • Åke Sundén (1957-58)
  • Folke Barkman (1958-68)
  • Bengt Lehander (1968-72)
  • Karl-Erik Fernander (1972-78)
  • Björn Amelin (1978-85)
  • Stig Abrahamsson (1985-93)
  • Christer Backryd (1993-98)
  • Jan Andersson (1998-01)
  • Fredrik Hedén (2001-06)
  • Ingemar Adolfson (2006-)

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta F 7 Såtenäs.
  • F 7 Såtenäsin kotisivu (Arkistoitu – Internet Archive)

Lähteet

  1. Skaraborgs flygflottilj - F 7 forsvarsmakten.se. Viitattu 13.10.2019.