Johnny Fontane

Johnny Fontane on kuvitteellinen italialaisamerikkalainen laulaja Mario Puzon romaanissa Kummisetä sekä Francis Ford Coppolan ohjaamissa elokuvissa Kummisetä ja Kummisetä osa III. Elokuvissa Fontanen osaa näyttelee Al Martino. Yleisesti oletettiin Puzon käyttäneen Fontanen kuvaamiseen Frank Sinatran elämää.lähde?

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Johnny Fontanesta tulee huippusuosittu laulaja 1930-luvulla, mutta hänellä on vaikeuksia päästä Hollywoodiin. Päästäkseen haluamaansa elokuvaan hän turvautuu kummisetänsä, Vito Corleonen apuun. Corleone tekeekin elokuvatuottajalle ”tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä”.

Fontane on ollut useamman kerran naimisissa ja ollut jatkuvasti uskoton. Juhliminen ja vaihtuva naisseura hallitseekin hänen elämäänsä.

Samana vuonna Johnny Fontane laulaa Viton tyttären Connie Corleonen häissä. Hänellä on pyyntö kummisedälleen. Hänellä on taas sekä elokuvarooli näköpiirissä että vastahakoinen tuottaja. Corleone lähettää neuvonantajansa Tom Hagenin paikalle saman ohjeen kera. Vastahakoinen tuottaja ei suostu, ennen kuin löytää suosikkihevosensa pään vuoteestaan.

Vito Corleonen seuraaja Michael Corleone pyytää 1950-luvulla Fontanea esiintymään perheen Las Vegasin hotelleissa niiden suosion kasvattamiseksi. Siellä ollessaan hänen äänihuulistaan löydetään kasvain, joka onnistuneesti leikataan ja hänen uransa voi jatkua.

Johnny Fontane esiintyy Kummisetä osa III:ssa laulamassa Michael Corleonen juhlissa, jotka järjestetään Corleonen paavilta saaman tunnustuksen takia.

Kummisetä

Elokuvat

KummisetäKummisetä osa IIKummisetä osa III

Corleonen perhe

Vito Corleone • Carmella Corleone • Tom HagenSonny CorleoneFredo CorleoneMichael CorleoneConnie Corleone-RizziApollonia Vitelli-CorleoneKay AdamsAnthony CorleoneMary CorleoneVincent Mancini-Corleone

Muut henkilöt

Genco AbbandandoDon AltobelloPete Clemenza • Johnny Fontane • Moe Greene • Lucy ManciniSalvatore Tessio

Videopelit

The GodfatherThe Godfather II

Katso myös

Mario PuzoFrancis Ford CoppolaJärjestäytynyt rikollisuusMafiaCosa NostraSisilia

Tämä kuvitteelliseen hahmoon, paikkaan tai ilmiöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.