Kinoliinikeltainen

Kinoliinikeltainen
Tunnisteet
IUPAC-nimi Dinatrium-2-(1,3-dioksoinden-2-yyli)kinoliini-6,8-disulfonaatti
CAS-numero 8004-92-0
PubChem CID 24671 ja 171042179
SMILES C1=CC=C2C(=C1)C(=O)C(C2=O)C3=NC4=C(C=C(C=C4C=C3)S(=O)(=O)[O-])S(=O)(=O)[O-].[Na+].[Na+][1]
Ominaisuudet
Molekyylikaava C18H9S2NO8Na2
Moolimassa 477,382 g/mol
Sulamispiste 150 °C (hajoaa)
Liukoisuus veteen Liukenee veteen
Infobox OK

Kinoliinikeltainen tai kinoliinikeltainen WS (C18H9S2NO8Na2) on kinoftalonirakenteinen orgaaninen yhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää väriaineena kankaiden ja paperin painatuksessa, kosmetiikassa ja elintarvikkeissa. Yhdisteestä käytetään kaupallisia nimityksiä Acid Yellow 3 ja D&C Yellow 10.

Ominaisuudet

Kinoliinikeltainen on huoneenlämpötilassa kiteistä vihertävänkeltaista ainetta. Yhdiste liukenee veteen ja happoliuoksiin sekä hieman etanoliin. Kinoliinikeltainen on usein seos mono-, di- ja trisulfonaatteja, joista disulfonaatti on yleisin. Yhdisteen absorptiomaksimi vesiliuoksessa on 411 nm. Yhdiste on suhteellisen stabiili korkeille lämpötiloille ja happamille olosuhteille.[2][3][4][5][6][7]

Valmistus ja käyttö

Kinaldiini ja ftaalianhydridi reagoivat muodostaen kinoftalonia eli kinoliinikeltainen SS:ää. Tästä saadaan kinoliinikeltaista sulfonoimalla rikkihapon avulla.[2][3][4][5][6][7]

Kinoliinikeltaista voidaan käyttää väriaineena painomusteissa, tekstiilien kuten silkin ja villan värjäykseen, kosmetiikassa ja lääkkeissä. Euroopan unionin alueella aineena käyttö on sallittu makeisiin tuotteisiin kuten juomiin, jälkiruokiin ja makeisiin. Sen E-koodi on E104. Yhdysvalloissa ja Kanadassa aineen käyttöä elintarvikkeissa ei sallita. Yhdisteen on eräissä tutkimuksissa epäilty aiheuttavan lapsissa rauhattomuutta ja hyperaktiivisuutta, mutta tulokset ovat osittain ristiriitaisia.[2][3][4][5][6][7][8] EU:ssa elintarvikekäytössä vaaditaan pakkausmerkintä "voi vaikuttaa haitallisesti lasten aktiivisuustasoon ja heikentää tarkkaavaisuutta”.[9]

Lähteet

  1. ↑ Acid yellow 3 – Substance summary PubChem. NCBI. Viitattu 30.5.2016.
  2. ↑ a b c K. Thomas Finley :Quinolines and Isoquinolines, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2015. Viitattu 30.5.2016
  3. ↑ a b c Horst Berneth: Methine Dyes and Pigments, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2008. Viitattu 30.5.2016
  4. ↑ a b c Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 1388. 12th Edition. Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3. (englanniksi)
  5. ↑ a b c Mike Saltmarsh: Essential Guide to Food Additives, s. 94. RSCPublishing, 2013. ISBN 978-1849735605. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 30.5.2016). (englanniksi)
  6. ↑ a b c Michael J. Scotter: Colour Additives for Foods and Beverages, s. 49–50. Elsevier, 2015. ISBN 9781782420118. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 30.5.2016). (englanniksi)
  7. ↑ a b c Yasmine Motarjemi,Gerald Moy,Ewen Todd: Encyclopedia of Food Safety, s. 461–463. Academic Press, 2014. ISBN 9780123786128. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 30.5.2016). (englanniksi)
  8. ↑ E104 - Kinoliinikeltainen Ruokavirasto. Viitattu 19.9.2023.
  9. ↑ Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1333/2008 EUR-Lex