Monacon Grand Prix 1994

Monacon Grand Prix 1994 oli Formula 1 -sarjan osakilpailu, joka ajettiin 15. toukokuuta 1994 Monacon katuradalla. Karl Wendlinger kolaroi voimakkaasti aika-ajoissa, minkä takia hän joutui kahdeksi viikoksi koomaan. Hän kuitenkin selvisi tilanteesta hengissä. Vain yksi Williams osallistui kilpailuun, eikä sekään pystynyt ajamaan edes yhtä kierrosta loppuun kolarin takia. Kilpailun voitti ylivoimaisesti Michael Schumacher.

Ennen starttia kaksi ensimmäistä lähtöruutua oli jätetty tyhjiksi ja niihin oli maalattu Brasilian ja Itävallan liput edellisessä kilpailussa kuolleiden Ayrton Sennan ja Roland Ratzenbergerin muistoksi. Itse kilpailun startissa ruudusta 2 lähtenyt Mika Häkkinen ja Damon Hill kolaroivat. Molemmat keskeyttivät. Michael Schumacher saavutti ensimmäisen paalupaikkansa lisäksi kyseessä oli Benetton-tallin ensimmäinen paalupaikka kahdeksaan vuoteen.[1]

Tulokset

[2]

Sija Nro Kuljettaja Talli Kierrokset Aika/keskeytys Lähtöruutu Pisteet
1 5 Saksa Michael Schumacher Benetton-Ford 78 1'49:55.372 1 10
2 8 Iso-Britannia Martin Brundle McLaren-Peugeot 78 +37.278 8 6
3 28 Itävalta Gerhard Berger Ferrari 78 +1:16.824 3 4
4 15 Italia Andrea de Cesaris Jordan-Hart 77 +1 krs. 14 3
5 27 Ranska Jean Alesi Ferrari 77 +1 krs. 5 2
6 24 Italia Michele Alboreto Minardi-Ford 77 +1 krs. 12 1
7 6 Suomi Jyrki Järvilehto Benetton-Ford 77 +1 krs. 17  
8 19 Olivier Beretta Larrousse-Ford 76 +2 krs. 18  
9 26 Ranska Olivier Panis Ligier-Renault 76 +2 krs. 20  
10 20 Ranska Érik Comas Larrousse-Ford 75 +3 krs. 13  
11 11 Portugali Pedro Lamy Lotus-Mugen-Honda 73 +5 krs. 19  
Kesk. 12 Iso-Britannia Johnny Herbert Lotus-Mugen-Honda 68 Vaihdelaatikko 16  
Kesk. 33 Ranska Paul Belmondo Pacific-Ilmor 53 Kuljettaja 24  
Kesk. 34 Belgia Bertrand Gachot Pacific-Ilmor 49 Vaihdelaatikko 23  
Kesk. 9 Brasilia Christian Fittipaldi Footwork-Ford 47 Vaihdelaatikko 6  
Kesk. 31 Australia David Brabham Simtek-Ford 45 Kolari 22  
Kesk. 4 Iso-Britannia Mark Blundell Tyrrell-Yamaha 40 Moottori 10  
Kesk. 3 Japani Ukyo Katayama Tyrrell-Yamaha 38 Vaihdelaatikko 11  
Kesk. 25 Ranska Éric Bernard Ligier-Renault 34 Ulosajo 21  
Kesk. 14 Brasilia Rubens Barrichello Jordan-Hart 27 Sähköt 15  
Kesk. 7 Suomi Mika Häkkinen McLaren-Peugeot 0 Kolari 2  
Kesk. 0 Iso-Britannia Damon Hill Williams-Renault 0 Kolari 4  
Kesk. 10 Italia Gianni Morbidelli Footwork-Ford 0 Kolari 7  
Kesk. 23 Italia Pierluigi Martini Minardi-Ford 0 Kolari 9  
WD 30 Saksa Heinz-Harald Frentzen Sauber-Mercedes   25  
DNQ 30 Itävalta Karl Wendlinger Sauber-Mercedes   Loukkaantui 26  

MM-tilanne kilpailun jälkeen

Sija Kuljettaja Pisteet
1 Michael Schumacher 40
2 Gerhard Berger 10
3 Damon Hill 7
4 Rubens Barrichello 7
5 Martin Brundle 6

Muuta

  • Nopein kierros: Michael Schumacher 1,21.076
  • Sauber vetäytyi kilpailusta Karl Wendlingerin onnettomuuden takia
  • Michael Schumacherin uran ensimmäinen paalupaikka sekä "hattutemppu" (paalupaikka, voitto ja kilpailun nopein kierros)
  • Mika Häkkisen ensimmäinen eturivin lähtöpaikka[3]
  • Larrousse ajoi erikoisväritteisellä ja ruutukuvioidulla autolla, koska talli mainosti sponsorinsa Kronenbourgin olutta.[4]

Lähteet

  1. Statistics Constructors - Pole positions - Interval between two • STATS F1 www.statsf1.com. Viitattu 23.4.2022.
  2. 1994 Monaco Grand Prix
  3. STATS F1: Statistics Drivers - Misc - First row - HAKKINEN Mika • STATS F1 www.statsf1.com. Viitattu 11.8.2017. (englanniksi)
  4. Superman, Star Wars, and Ocean's Twelve – 5 special Monaco Grand Prix liveries Formula1.com. 17.5.2021. Formula One World Championship Limited. Viitattu 6.2.2022. (englanniksi)
Monaco
1950-luku 1950 1951 1952 1953 1954 1955 1956 1957 1958 1959
1960-luku 1960 1961 1962 1963 1964 1965 1966 1967 1968 1969
1970-luku 1970 1971 1972 1973 1974 1975 1976 1977 1978 1979
1980-luku 1980 1981 1982 1983 1984 1985 1986 1987 1988 1989
1990-luku 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999
2000-luku 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009
2010-luku 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019
2020-luku 2020 2021 2022 2023 2024
Radat Circuit de Monaco (1950, 1955–2019, 2021–)