Pitkävene

Pitkäveneellä tarkoitetaan yleensä viikinkien pitkiä purjeellisia soutuveneitä, joita kutsutaan myös viikinkilaivoiksi. Vastaavia veneitä oli kuitenkin myös muilla merenkävijäryhmillä, esimerkiksi varhaiset kreikkalaiset pentekonter-tyyppiset alukset. Suomessa tämäntapaista venettä saatettiin kutsua uiskoksi ja runollisessa mielessä satalaudaksi tai satahangaksi.

Kapeitten ja pitkien veneiden runkonopeus on suuri. Toisaalta pitkien puisten veneiden rakenne ei ollut kovin jäykkä, ja ne taipuilivat aallokossa. Viikinkien pitkäveneet oli tarkoitettu lähinnä sotimiseen. Viikingeillä oli myös enemmän kaupankäyntiin ja kuljetukseen tehtyjä aluksia, knarreja, jotka olivat lyhyempiä ja korkeampia sekä varustettu jonkinlaisella ruumalla.

Viikinkien pitkäveneen kehitys

Arkeologisten löytöjen perusteella voidaan hahmottaa viikinkien pitkäveneen kehitystä. Hjortspring-vene, joka on ajoitettu noin vuodelle 350 ennen ajanlaskun alkua, on yksinkertainen sotakanootti. Lähes seitsemän sataa vuotta nuorempi Nydamin vene on jo kehittyneempi mutta vielä ilman purjetta. 600-luvun aluksia on löytynyt Englannin Sutton Hoosta ja Norjan Kvalsundista. Kvalsundin veneessä oli jo kehittynyt köli, ja sen mittasuhteet vastaavat viikinkilaivoja.^[1]

Pitkävene suomalaisessa mytologiassa

Kalevalaisessa runoudessa kerrotaan usein veneistä, jotka voidaan tulkita pitkäveneiksi. Seuraava kuvaus on Kalevalasta:

Jo tulevi Pohjan pursi,

satahanka hakkoavi!

Sata on miestä soutimilla,

tuhat ilman istumassa!

Venehautaus

Vainajia on usein poltettu tai haudattu pitkäveneissä. Tätä kutsutaan venehautaukseksi. Kuuluisia viikinkien venehautoja ovat Tunen venehauta, Osebergin laiva ja Gokstadin laiva.

Katso myös

Muinaisvene
Ruuhi

Lähteet

↑ Graham, Ian: ”Nydamin laiva”, 50 laivaa, jotka muuttivat historian kulun, s. 19. Suomentanut Jyrki K. Talvitie. Kustannus Oy Minerva, 2016. ISBN 978-952-312-410-3.