Tekken 4

Tekken 4
Kehittäjä Namco
Julkaisija Namco
Ohjaaja Katsuhiro Harada
Pelisarja Tekken
Julkaistu
Lajityyppi tappelupeli
Pelimuoto yksinpeli, moninpeli
Ikäluokitus ESRB: T Virheellinen ESRB-arvo
PEGI: 12
Alusta kolikkopeli, PlayStation 2
Jakelumuoto DVD
Lisää peliartikkeleitaVideopelien teemasivulla
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Tekken 4 on Namcon kehittämä ja julkaisema Tekken-pelisarjaan kuuluva tappelupeli. Peli julkaistiin kolikkopelinä vuonna 2001 ja seuraavana vuonna PlayStation 2:lle.

Tekken 4 sisältää kuusi uutta hahmoa: Christie Monteiro, Steve Fox, Graig Marduk, Combot, Violet ja Miharu Hirano. Myös Tekken 3:ssa esiintymätön Kazuya Mishima palaa tähän osaan. Yhteensä hahmoja on 24.

Juoni

Heihachi Mishima on aloittanut neljännen The King of Iron Fist -turnauksen, jonka voittajalle hän lupaa luovuttaa oman suuryhtiönsä, Mishima Zaibatsun. Turnauksen perimmäinen syy on kuitenkin saattaa ansaan Heihachin aiemmin kuolleeksi uskottu poika Kazuya. Tietoisena isänsä juonesta Kazuya osallistuu turnaukseen joka tapauksessa. Myöhemmin Kazuya häviää Heihachille, mutta mies päästää poikansa kuitenkin katsomaan Jiniä. Kazuya jää Devilin valtaan ja herättää Jinin ja tämä saa raivokohtauksen, joka vie heidät taistelun keskelle. Jin voitti Kazuyan, mutta Heihachi ei ollut häviöstään niinkään varma. Myöhemmin kuitenkin Heihachikin hävisi.

Tapahtumapaikat

  • Airport A, B ja C
  • Building A, B ja C
  • Mall A, B ja C
  • Shinjuku A ja B
  • Beach A ja B
  • Underground
  • Jungle
  • Parking area
  • Laboratory
  • Arena
  • Statue A ja B
  • Hon Maru

Hahmot

Aloitushahmot

  • Kazuya Mishima
  • Hwoarang
  • Steve Fox (uusi hahmo)
  • Yoshimitsu
  • King
  • Graig Marduk (uusi hahmo)
  • Paul Phoenix
  • Marshall Law
  • Christie Monteiro (uusi hahmo)
  • Ling Xiaoyu

Erikseen hankittavat hahmot

Cameot

  • Pelin lopussa Jin Kazama mainitsee äitinsä Junin Heihachille.
  • Tekken Forcessa on neljä vartijaa, jotka on nimetty Red Hot Chili Peppers -yhtyeen jäsenten mukaan.

Aiheesta muualla

  • Tekken 4 MobyGamesissa (englanniksi)
  • n
  • k
  • m
Tekken-pelisarja
Pääsarja
Muut
  • Tekken Advance
  • Death by Degrees
  • Tekken Card Challenge
  • Tekken Card Tournament
  • Tekken 3D: Prime Edition
  • Street Fighter X Tekken
  • Tekken X Street Fighter