Tittamari Marttinen

Tittamari Marttinen vuonna 2011.

Tittamari Marttinen-Pakisjärvi[1] (s. 2. lokakuuta 1968 Kajaani)[2] on suomalainen kirjailija. Hänet tunnetaan erityisesti lasten- ja nuortenkirjoistaan.[3]

Elämä ja ura

Marttinen valmistui ylioppilaaksi vuonna 1987 ja filosofian kandidaatiksi (nyk. maisteri) vuonna 1991 Helsingin yliopistosta pääaineenaan yleinen kirjallisuustiede[2]. Hän on suorittanut jatko-opintoja Essexin yliopistossa vuosina 1996–1997 ja kulttuurituottajan opintoja Metropolia-ammattikorkeakoulussa (2010–). Vuodesta 1995 Marttinen on ollut vapaa kirjailija.[3]

Marttinen tunnetaan erityisesti lasten- ja nuortenkirjoistaan. Hän kirjoittaa runoja, loruja ja tarinoita sekä lastenromaaneja, kuvakirjoja, tyttökirjoja, helppolukuisia kirjoja, sarjakirjoja ja nuortenromaaneja ja on lisäksi suomentanut useita kymmeniä ruotsalaisia, suomenruotsalaisia, englantilaisia ja ranskalaisia lastenkirjoja. Marttisen esikoisteos oli lastenrunokokoelma Kissa ja merimies, joka ilmestyi vuonna 1982 WSOY:n kustantamana. Hän on voittanut kaksi kertaa lasten Arvid Lydecken -kirjallisuuspalkinnon (vuonna 2000 teoksesta Elsan ja Eetun erikoistapaukset[4] ja vuonna 2015 teoksesta Ikioma perheeni[5]). Vuonna 2021 Marttisen kirjoittama ja Johanna Ilanderin kuvittama BonusSisko-kirja valittiin Vuoden Uusperheteoksi. Raadin mukaan kirja käsittelee uusperheellisille tärkeitä teemoja herkän rehellisellä ja koskettavalla tavalla[6].

Marttinen on kuulunut Suomen Kirjailijaliiton johtokuntaan vuodesta 2005[7] (varapuheenjohtaja vuodesta 2007 ja Topelius-ryhmän puheenjohtaja vuodesta 2007) ja toiminut monissa kirjallisen alan luottamustehtävissä. Hän oli koululaisten kirjallisuuslehti Vinskin päätoimittaja vuosina 2003–2011[8] ja istui Lukukeskuksen hallituksessa vuosina 2011–2013. Hän on työskennellyt toimituspäällikkönä, lasten- ja nuortenkirjallisuuden asiantuntijatehtävissä, luennoitsijana, kouluttajana ja kulttuurituottajana. Vuosina 2014–2016 Marttinen työskenteli Taiteen edistämiskeskuksen nimeämänä lastenkulttuurin läänintaiteilijana Varsinais-Suomen alueella.[9]

Marttisella on neljä lasta entisen puolisonsa Markku Envallin kanssa[10]. Marttinen meni naimisiin naisystävänsä Ulla Pakisjärven kanssa 1.3.2017, kun sukupuolineutraali avioliittolaki astui voimaan Suomessa. [11]

Teoksia

Lasten- ja nuortenkirjat

  • Kissa ja merimies (runokokoelma). Kuvitus: Hannu Hyrske. WSOY, 1982. ISBN 951-0-11158-9.
  • Severin uudet naapurit. Kuvitus: Leena Lumme. Helsinki: Tammi, 1995. ISBN 951-31-0649-7.
  • Pieta. Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-31-0850-3.
  • Saaran taika. Porvoo: WSOY, 1996. ISBN 951-0-20883-3.
  • Severin yllätysvieras. Kuvitus: Leena Lumme. Helsinki: Tammi, 1997. ISBN 951-31-0978-X.
  • Pantomiimileikki (novelleja). Helsinki: Tammi, 1997. ISBN 951-31-1069-9.
  • Seelan aurinkokello. Helsinki: Tammi, 1998. ISBN 951-31-1194-6.
  • Oonan ja Moonan ullakkojuhlat. Kuvitus: Leena Lumme. Helsinki: Tammi, 1998. ISBN 951-31-1321-3.
  • Ikiliikkuja Timjami. Kuvitus: Virpi Talvitie. Helsinki: Tammi, 1999. ISBN 951-31-1435-X.
  • Tuuliviiri-Siirin tuttavapiiri (runokokoelma). Kuvitus: Leena Lumme. Helsinki: Tammi, 1999. ISBN 951-31-1631-X.
  • Viola ja Julius. Helsinki: Tammi, 2000. ISBN 951-31-1194-6.
  • Timjami ja kadonnut kompassi. Kuvitus: Virpi Talvitie. Helsinki: Tammi, 2001. ISBN 978-951-31-1753-5.
  • Ilmapallomeri (runokokoelma). Kuvitus: Leena Lumme. Helsinki: Tammi, 2001. ISBN 951-31-2086-4.
  • Tarinatiikeri (esiopetusmateriaali). Kuvitus: Mervi Lindman. Helsinki: Tammi, 2001. ISBN 951-26-4646-3.
  • Joona ja yllätysten matkalaukku. Kuvitus: Virpi Talvitie. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-2556-4.
  • Meidän talon dinosaurus. Kuvitus: Katja Tukiainen. Helsinki: Tammi, 2003. ISBN 951-31-2692-7.
  • Meidän koulun dinosaurus. Kuvitus: Katja Tukiainen. Helsinki: Tammi, 2003. ISBN 951-31-2808-3.
  • Saran ja Pyryn tähtihetki. Kuvitus: Krista Partti. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-28305-3.
  • Saran ja Pyryn leirikoulu. Kuvitus: Krista Partti. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29558-2.
  • Tivoli Tähtisade (runoja ja loruja). Kuvitus: Rosa Liksom. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-3124-6.
  • Jojo ja liitujen arvoitus. Kuvitus: Pentti Otsamo. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3439-3.
  • Kaupungin paras villihevonen. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3440-7.
  • Eelis mökillä. Kuvitus: Anne Peltola. Helsinki: Tammi, 2006. ISBN 978-951-31-3554-6.
  • Jojo ja yllätyslahjat. Kuvitus: Pentti Otsamo. Helsinki: Tammi, 2006. ISBN 978-951-31-3688-8.
  • Kassu vauhdissa (lasten selkokirja). Kuvitus: Aiju Salminen. Kärkölä: Pieni Karhu, 2006. ISBN 952-5321-29-0.
  • Prinsessa joka tahtoi nauraa. Kuvitus: Keanne van de Kreeke. Kärkölä: Pieni Karhu, 2006. ISBN 952-5321-33-9.
  • Maailmanpyörässä (runoja ja loruja). Kuvitus: Katja Kuittinen. Helsinki: Kirjapaja, 2007. ISBN 978-951-607-538-2.
  • Rohkeusleikit. Helsinki: Tammi, 2007. ISBN 978-951-31-3901-8.
  • Välituntirakkautta: 13 tarinaa rakkaudesta (selkokirja). Kuvitus: Aiju Salminen. Kärkölä: Pieni Karhu, 2007. ISBN 978-952-5321-41-8.
  • Iloinen lorutoukka (vauvan ensikirja). Kuvitus: Anne Peltola. Kärkölä: Pieni Karhu, 2008. ISBN 978-952-5321-45-6.
  • Turvamies. Kuvitus: Anssi Keränen. Helsinki: Tammi, 2008. ISBN 978-951-31-4121-9.
  • Tuulensuoja. Helsinki: Tammi, 2008. ISBN 978-951-31-4371-8.
  • Paavo ja Venla: huiman hauskat syntymäpäivät. Kuvitus: Anne Peltola. Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-718-8.
  • Pastapolkka ja mangotango: ruokaloruja. Kuvitus: Virpi Penna. Helsinki: Kirjapaja, 2009. ISBN 978-951-607-977-9.
  • Pikku poron päivä (vauvan ensikirja). Kuvitus: Anne Peltola. Kärkölä: Pieni Karhu, 2009. ISBN 978-952-5321-55-5.
  • Noora ja nauravat tähdet. Kuvitus: Janne Harju. Helsinki: Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-5016-7.
  • Nepi ja paras koiravahti. Kuvitus: Christel Rönns. Helsinki: Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-5038-9.
  • Tavallisen kiva päivä. Kuvitus: Timo Kästämä. Helsinki: Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-5038-9.
  • Noora ja täyden kuun kestit. Kuvitus: Janne Harju. Helsinki: Lasten keskus & Unicef, 2009. ISBN 978-951-627-805-9.
  • Nepi, onnenkoira. Kuvitus: Christel Rönns. Helsinki: Tammi, 2010. ISBN 978-951-31-5621-3.
  • Meidän luokka pipot vauhdissa. Kuvitus: Carlos da Cruz. Helsinki: Tammi, 2011. ISBN 978-951-31-5928-3.
  • Voiko tuulipuvussa lentää? Kieliriemua ja sanahelinää. Kuvitus: Virpi Penna. Helsinki: Kirjapaja, 2011. ISBN 978-952-247-089-8.
  • Meidän luokka nousukiidossa. Kuvitus: Carlos da Cruz. Helsinki: Tammi, 2012. ISBN 978-951-31-6847-6.
  • Marttinen, Tittamari & Toivola, Ritva: Kultaiset naamiot. (nuorten selkokirja). Turku: Saarni-kirjat, 2013. ISBN 978-952-5845-13-6.
  • Ikioma perheeni. Kuvitus: Aiju Salminen. Kärkölä: Pieni Karhu, 2014. ISBN 978-952-5321-92-0.
  • 12 päivää maailmalla. Kuvitus: Emmi Jormalainen. Helsinki: Lasten keskus, 2014. ISBN 978-952-288-026-0.
  • Riemukas metsäretki. Kuvitus Marjo Nygård. Karkkila: Mäkelä, 2015. ISBN 978-951-833-754-4.
  • Emeliina ja laulavan koiran tapaus. Kuvitus Lotta Kauppi. Lasten Keskus, 2016. ISBN 978-952-288-514-2.
  • Iloiset lumipallot. Kuvitus Jonna Markkula. Pori: Tactic Publishing, 2016. ISBN 978-952-308-068-3.
  • Maalivahdin salaisuus. Kuvitus Päivi Niinikangas. Selkokielinen. Helsinki: Oppimateriaalikeskus Opike, 2017. ISBN 978-951-580-675-8.
  • Linnean laiskanlinna. Hämeenlinna: Karisto Oy, 2017. ISBN 978-951-23-6321-6.
  • Emeliina ja hylätyn huvipuiston tapaus. Kuvitus Lotta Kauppi. Lasten Keskus, 2017. ISBN 978-952-288-794-8.
  • Marttinen, Tittamari (toim.): Syvemmälle metsään : nuorten novelleja ja runoja. Kirjoittajat Anna Järvenpää ja viisi muuta. Kittilä: Revontuli-Opisto, 2018. ISBN 978-951-97037-9-4.
  • Aurinkoa, Linnea!. Hämeenlinna: Karisto Oy, 2018. ISBN 978-951-23-6466-4.
  • Lasten matkaopas Eurooppaan. Kuvitus Anne Stolt. Helsinki: Avain, 2018. ISBN 978-952-304-141-7.
  • Seksistä selkoa. Kuvitus Jussi Jääskeläinen. Selkokirja. Helsinki: Avain, 2019. ISBN 978-952-304-220-9.
  • Lasten matkaopas Suomeen. Kuvitus Anne Stolt. Helsinki: Avain, 2019. ISBN 978-952-304-207-0.
  • Afrikan kiehtovat eläimet. Valokuvat Matti Rauvala. Helsinki: Avain, 2020. ISBN 978-952-304-268-1.
  • Lasten vegekeittokirja. Kuvitus Emmi Kyytsönen. Avain, 2020. ISBN 978-952-304-267-4.
  • Marttinen, Tittamari (toim.): Kainuulainen satukirja. Kuvitus Sari Hiltunen; työryhmä Arrigo Blom, Ari Koistinen, Sinikka Rantalankila ja Antti Toivanen. Helsinki: Suomen kulttuurirahasto, Kainuun rahasto, 2021. ISBN 978-952-7047-28-6.
  • Sarjarakastuja. Helsinki: Avain, 2022. ISBN 978-952-304-383-1.
  • Haaveiden huvila. Helsinki: Avain, 2022. ISBN 978-952-304-314-5.
  • Täysillä kohti unelmia. Selkokirja. Kärkölä: Kustannus Oy Pieni Karhu, 2023. ISBN 978-952-7315-51-4.

Elsa ja Eetu -sarja (2000–2003)

  • Elsan ja Eetun erikoistapaukset. Kuvitus: Virpi Talvitie. Helsinki: Tammi, 2000. ISBN 951-31-1936-X.
  • Elsan ja Eetun tähdenlennot. Kuvitus: Virpi Talvitie. Helsinki: Tammi, 2001. ISBN 951-31-2183-6.
  • Elsan ja Eetun temppulinna: runoja ja loruja. Kuvitus: Virpi Talvitie. Helsinki: Tammi, 2003. ISBN 951-31-2690-0.
  • Elsan ja Eetun harharetki. Kuvitus: Virpi Talvitie. Helsinki: Tammi, 2003. ISBN 951-31-2806-7.

Taneli Kaneli -sarja (2000–2005)

  • Taneli Kaneli. Kuvitus: Salla Savolainen. Helsinki: Tammi, 2000. ISBN 951-31-1901-7.
  • Taneli Kaneli lomalla. Kuvitus: Salla Savolainen. Helsinki: Tammi, 2001. ISBN 978-951-31-2083-2.
  • Taneli Kanelin urotyö. Kuvitus: Salla Savolainen. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-2398-7.
  • Taneli Kaneli seikkailuleirillä. Kuvitus: Salla Savolainen. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3295-1.

Viivi Pusu -sarja (2004–)

  • Viivi Pusu ja toffeesydän, kuv. Erika Kovanen (Tammi, 2004)
  • Viivi Pusu ja Tuhkimon tennari, kuv. Erika Kovanen (Tammi, 2004)
  • Viivi Pusu ja kaverikaruselli, kuv. Erika Kovanen (WSOY, 2005)
  • Viivi Pusu ja rakkauskirjeet, kuv. Erika Kovanen (Tammi, 2006)
  • Viivi Pusu ja lumottu luokkasormus, kuv. Erika Kallasmaa (Tammi, 2007)
  • Viivi Pusu ja pyörryttävät pyjamabileet, kuv. Erika Kallasmaa (Tammi, 2008)
  • Viivi Pusun oma kirja, kuv. Erika Kallasmaa (Tammi, 2009)
  • Viivi Pusu ja säihkyvät sukset, kuv. Erika Kallasmaa (Tammi, 2009)
  • Viivi Pusu ja villit haaveet, kuv. Erika Kallasmaa (Tammi, 2010)
  • Viivi Pusu ja omenankukkien yö, kuv. Erika Kallasmaa (Tammi, 2011)
  • Viivi ja pitkä kuuma kesä (Tammi, 2014)

Leon lemmikkiuutiset -sarja (2009–)

  • Keskiyön kissat. Kuvitus: Terese Bast. Helsinki: Kirjapaja, 2009. ISBN 978-951-607-871-0.
  • Huuhkaja ullakolla. Kuvitus: Terese Bast. Helsinki: Kirjapaja, 2009. ISBN 978-951-607-948-9.
  • Hurja hamsteri. Kuvitus: Terese Bast. Helsinki: Kirjapaja, 2010. ISBN 978-952-247-045-4.
  • Lemmikkien lentomatka. Kuvitus: Terese Bast. Helsinki: Kirjapaja, 2011. ISBN 978-952-247-190-1.
  • Koirien karuselli. Kuvitus: Terese Bast. Helsinki: Kirjapaja, 2012. ISBN 978-952-247-325-7.
  • Lemmikkien junamatka. Kuvitus: Terese Bast. Helsinki: Kirjapaja, 2014. ISBN 978-952-288-114-4.
  • Lemmikkien hotelli. Kuvitus Terese Bast. Helsinki: Lasten Keskus, 2015. ISBN 978-952-288-253-0.
  • Lemmikkien laivamatka. Kuvitus Terese Bast. Helsinki: Lasten Keskus, 2017. ISBN 978-952-288-633-0.
  • Eläinpuiston sankarit. Kuvitus Terese Bast. Helsinki: Lasten Keskus, 2018. ISBN 978-952-288-845-7.

Aada ja jääkarhu -sarja (2016–2018)

  • Aada ja jääkarhu : hauska kaupunkiretki. Kuvitus Marjo Nygård. Karkkila: Mäkelä, 2016. ISBN 978-951-833-887-9.
  • Aada ja jääkarhu : yllätysten lomamatka. Kuvitus Marjo Nygård. Karkkila: Mäkelä, 2017. ISBN 978-951-833-999-9.
  • Aada ja jääkarhu : vauhdikas lumiseikkailu. Kuvitus Marjo Nygård. Helsinki: Mäkelä, 2018. ISBN 978-952-341-124-1.

Bonussisko-sarja (2021–)

  • BonusSisko. Kuvitus Johanna Ilander. Karkkila: Mäkelä, 2021. ISBN 978-952-341-555-3.
  • BonusSisko ja mustat sukat. Kuvitus Johanna Ilander. Karkkila: Mäkelä, 2022. ISBN 978-952-341-708-3.

Ennätyskerho-sarja (2020–)

  • Puhuva muumio. Kuvitus Mira Mallius. Karkkila: Mäkelä, 2020. ISBN 978-952-341-294-1.
  • Kultaisen apinan kartta. Kuvitus Mira Mallius. Karkkila: Mäkelä, 2021. ISBN 978-952-341-497-6.
  • Vanhan junan aarre. Kuvitus Mira Mallius. Karkkila: Mäkelä, 2022. ISBN 978-952-341-682-6.

Empun eläinhotelli -sarja (2019–)

  • Emppu perustaa eläinhotellin. Kuvitus Valpuri Kerttula. Helsinki: Lasten Keskus, 2019. ISBN 978-952-354-113-9.
  • Kekseliäs karkulainen. Kuvitus Valpuri Kerttula. Helsinki: Lasten Keskus, 2021. ISBN 978-952-354-358-4.
  • Saparoita ja salaisuuksia. Kuvitus Valpuri Kerttula. Helsinki: Lasten Keskus, 2022. ISBN 978-952-354-569-4.

Luka ja Lulu -sarja (2023–)

  • Lomalla hiihtokeskuksessa. Kuvitus Reija Kiiski. Rekijoki: Kvaliti, 2023. ISBN 978-952-394-027-7.

Rakkausmyrsky-sarja (2023–)

  • Tähdet syntyvät sattumalta. Rekijoki: Kvaliti, 2023. ISBN 978-952-394-028-4.

Lisäksi Marttinen on ollut toimituskunnan jäsenenä tai toimittajana muun muassa teoksissa Satusaari 1–8 (W&G), Tammen Kultainen Aapinen (Krokfors - Lindman - Marttinen - Parvela), Onnenpäiviä, runoja lapsen juhlaan (WSOY 2005) ja Mediamaassa, tarinoita lapsista ja mediasta (Saarni-kirjat 2011).

Aikuisille

  • Savun negatiivi: runoja. WSOY, 1991. ISBN 951-0-16828-9.
  • Tuhkamorsian: runoja. WSOY, 1993. ISBN 951-0-18610-4.
  • Käärmesormus: runoja. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-25541-6.
  • Lasten talossa: runoja. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27854-8.
  • Äidin karkkipäivä. Kuvitus: Virpi Talvitie. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27950-1.
  • Rakkausmatkat: runoja. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-31421-8.
  • Nainen joka söi napoleonin: arjen ilojen ylistys. Helsinki: Kirjapaja, 2015. ISBN 978-952-288-194-6.
  • Perhosvaikutus : pienten rakkauksien kirja. Helsinki: Kirjapaja, 2017. ISBN 978-952-288-614-9.
  • Seksionni : rakkaudella seksistä. Helsinki: Avain, 2020. ISBN 978-952-304-249-0.
  • Säntilliset vieraat. Helsinki: Avain, 2022. ISBN 978-952-304-359-6.
  • Ranskalainen romanssi. Helsinki: Avain, 2023. ISBN 978-952-304-479-1.
  • Avoimesti sinun. Helsinki: Avain, 2023. ISBN 978-952-304-485-6.
  • Tunturit takapihalla : kun lähden Lappiin. Helsinki: Kirjapaja, 2023. ISBN 978-952-354-546-5.

Palkinnot ja ehdokkuudet

Aiheesta muualla

  • Sitaatteja aiheesta Tittamari Marttinen Wikisitaateissa

Lähteet

  1. a b Valtion taiteilija-apuraha 311 taiteilijalle 16.7.2021. Helsinki: Taiteen edistämiskeskus. Arkistoitu 16.7.2021. Viitattu 17.7.2021.
  2. a b Marttinen, Tittamari Kirjasampo.fi. Viitattu 16.1.2015.
  3. a b Tittamari Marttinen Kirja.fi. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 16.1.2015.
  4. Elsan ja Eetun erikoistapaukset Kirjasampo.fi. Viitattu 16.1.2015.
  5. Topelius- ja Arvid Lydecken -kirjallisuuspalkinnot Kalle Veirtolle ja Tittamari Marttiselle Yle Uutiset. 14.1.2015. Viitattu 14.1.2015.
  6. Suomen Uusperheiden Liitto jakoi vuoden 2021 Uusperheteko -palkinnon | Suomen Uusperheiden Liitto ry www.sttinfo.fi. Viitattu 23.12.2023.
  7. Johtokunta ja toimielimet Suomen Kirjailijaliitto. Arkistoitu 29.11.2014. Viitattu 16.1.2015.
  8. Reetta Niemelästä Vinskin uusi päätoimittaja 2.5.2011. Lukukeskus. Arkistoitu 8.12.2014. Viitattu 16.1.2015.
  9. Läänintaiteilijat: Tittamari Marttinen Taiteen edistämiskeskus. Arkistoitu 8.8.2014. Viitattu 16.1.2015.
  10. Suvi Kerttula: Lastenkirjailija Tittamari Marttinen erosi miehestään, rakastui naiseen ja kirjoitti seksioppaan Ilta-Sanomat. 1.3.2020. Viitattu 23.12.2023.
  11. Ulla ja Tittamari pääsevät tänään naimisiin - "Enää meistä ei puhuta kuin rekisteröidyistä koirista ja autoista" Iltalehti. Viitattu 1.3.2017.

 

Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • VIAF
Kansalliset
  • Norja
  • Saksa
  • Puola
Taiteenala
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • Yle