Unto Koistinen

Unto Koistinen
Henkilötiedot
Syntynyt25. heinäkuuta 1917
Helsinki, Suomi
Kuollut9. toukokuuta 1994
Espoo
Kansalaisuus suomalainen
Taiteilija
Ala taidemaalari
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK
Ruotsin kuninkaallisessa taideakatemiassa
opiskelleita suomalaisia

Unto Koistinen (25. heinäkuuta 1917 Helsinki9. toukokuuta 1994 Espoo) oli suomalainen taidemaalari ja taidegraafikko.

Koistinen hankki taiteilijan opintonsa 1930-luvulla Taideteollisesta keskuskoulusta ja 1940-luvulla Suomen Taideakatemian koulusta sekä Ruotsin kuninkaallisesta tiedeakatemiasta.[1] Toisen maailmansodan aikana Koistinen oli hankkinut poliisin ammatin, mutta sodan päätyttyä taiteilijanura kiinnosti miestä huomattavasti enemmän.[2]

Koistisen teokset käsittävät piirroksia, maalauksia ja grafiikkaa. Piirrokset olivat hänen vahvin alansa. Koistisen tuotannossa toistuvat useasti ihmis- ja maisema-aiheet, etenkin naiset. 1960-luvun lopulta alkaen syntyneessä kuuluisassa kamee-sarjassa taiteilija piirsi uurtamalla viivan ohuen öljyvärikerroksen päälle.[3]

Koistinen maalasi huomattavan määrän omakuvia, joissa hän esiintyi eri rooleissa kuten harlekiinina, leijonana ja renessanssiruhtinaana. Roolista huolimatta voimakkaat kasvonpiirteet, suuri nenä ja surumieliset silmät ovat niissä helposti tunnistettavissa.[1]

Unto Koistinen sai urallaan monia palkintoja ja tunnustuksia, mukaan lukien Pro Finlandia -mitali 1963 ja professorin arvonimi 1970. Valtion taiteilijaeläkettä Koistinen sai vuodesta 1979. Hänen tyttärensä Johanna Koistinen (s. 1956) on taidegraafikko.[4]

Lähteet

  • Kuvataiteilijamatrikkeli.
  • Unto Koistisen Leijonaomakuva (1975) Turun Taidemuseon sivuilla (Arkistoitu – Internet Archive)

Viitteet

  1. a b Ojanperä, Riitta: ”Koistinen, Unto (1917–1994)”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 270–271. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0. Teoksen verkkoversio (viitattu 23.10.2016).
  2. Kuin kamee – elokuva Unto Koistisesta Yle Elävä arkisto. Viitattu 23.10.2016.
  3. Uimonen, Anu: Unto Koistinen (Muistokirjoitus.) Helsingin Sanomat. 9.5.1994. Viitattu 11.1.2019.
  4. Koistinen, Unto hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)

Kirjallisuutta

  • Tanttu, Juha: Unto täällä: Unto Koistinen lähikuvassa. Helsinki: WSOY, 1977. ISBN 951-0-07973-1.
  • Tanttu, Juha – Valkonen, Olli: Unto Koistinen. Helsinki: Suomen taideyhdistys, 1997. ISBN 951-96429-6-X.

Aiheesta muualla

  • Unto Koistinen Valtion taidemuseon kokoelmissa. (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Unto Koistisen Omakuva (1959) Turun Taidemuseon sivuilla. (Arkistoitu – Internet Archive)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Suomi (KANTO)
  • Yhdysvallat
Taiteenala
  • RKD Artists
Henkilöt
  • Kansallisbiografia
  • Uppslagsverket Finland
  • Biografiasampo
Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.