Yvonne Minton

Yvonne Minton CBE[1] (s. 4. joulukuuta 1938 Sydney, Australia) on australialainen oopperalaulaja, jonka roolit ovat äänialoiltaan vaihdelleet kontra-altosta sopraanoon. Hän aloitti opintonsa Sydneyssä, jatkoi niitä Lontoossa ja voitti muun muassa Kathleen Ferrier -palkinnon parhaana kontra-alttona. Hänen ensimmäinen merkittävä roolinsa Englannissa oli Maggie Dempsterin osuus Nicholas Mawin oopperassa One Man Show.[2]

Minton pääsi esiintymään muun muassa Covent Gardeniin ja debytoi vuonna 1972 Metropolitan-oopperassa Octavianin roolissa Richard Straussin oopperassa Ruusuritari.[2] Tämä oli hänen ainoa roolinsa Metropolitan-oopperassa.[3] Minton teki myös yhteistyötä muun muassa Englannin kamariorkesterin ja Lontoon filharmonikkojen kanssa. R. Straussin tuotannon ohella Mintonin ohjelmistoon on kuulunut muun muassa Richard Wagnerin, Alban Bergin ja Pierre Boulez'n teoksia. Minton on ollut säännöllinen konserttiesiintyjä, jonka kanssa ovat esiintyneet sellaiset kapellimestarit kuin Georg Solti, Pierre Boulez, Daniel Barenboim, Leonard Bernstein, Claudio Abbado ja Colin Davis.[2]

Mintonista tehtiin Brittiläisen imperiumin ritarikunnan komentaja 31. joulukuuta 1979.[1]

Lähteet

  1. a b It's an Honour
  2. a b c Bach-Cantatas.com: Yvonne Minton (Soprano, Mezzo-soprano, Contralto
  3. AllMusic.com: Yvonne Minton - Biography
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Italia
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Latvia
  • Tšekki
  • Australia
  • Kroatia
  • Alankomaat
  • Puola
Tieteilijät
  • CiNii
Taiteenala
  • Grammy Awards
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • BMLO
  • Deutsche Biographie
  • Trove
Muut
  • Europeana
  • IdRef